Sokeriruokoa on silmänkantamattomiin! Ne olisi pitänyt olla jo kerättynä vaan kuinkas olikaan ?
Dominikaanilaiset eivät oikein itse niitä korjaa kun on sen verran raskasta työtä. Maassa olevat haitilaiset (n. 2 milj) enimmäkseen niitä keräävät pois. tosiasiassa peltoihin jää aivan valtavat määrät keräämättä ruokoa...
Meikin saimme maistaa sokeriruokoa ja minusta se oli tosi hyvää. Tuli vähän mieleen sokeriherneen palko, jota kakarana pureskeltiin ja syljettiin pois samalla lailla.
Kylän poikia oli varttumassa meitä ja Antti veikin heille karkkia, jotta saisivat välillä jotakin muutakin makiaa kuin sokeriruoko.
Matkan jatkuessa menimme haitilaisasutuksen luota, johon ei ollut oikein viisasta pysähtyä. Siellä oli vanha sokeritehdaskin ja jonkinmoinen nostokurki, tiedä häntä mitä sillä siellä oikein tehtiin ?
Sitten pysähdyimme pikku plantaasin luo, jossa kasvoi sekaisin kaakaota, appelsiineja ja banaaneja.
Kaakaoitakin on monia eri lajikkeita, maistoimme tällaista vihertävä kuorista. Sisällä on kovia niinkuin siemeniä joiden päällä on pehmeä makeahko malto, muistuttaa hämmästyttävästi banaanilta. Se piti vain imeskellä ja sylkäistä pois!
Sitten nokat pikkuhiljaa kohti jo takaisinpäin.
Matkavarrella näkyi kojuja joiss luki: Banca. Nämä ovat lottokioskeja, joita sitten löytyy aivan joka ikisestä pikku asutuskylästä. Pylväissä on numeroita, jotka ovat lottonumeroita. Numeroita on 99:ään. Enää en muista kuinka monta ruksia laitettiin ruutuun ja kuinka monta piti olla oikein... No joka tapauksessa ovat yhtä lottohullukansaa kuin mekin.
Ylitimme myös riippusillan, joka kivasti hytkyi kävellessä... Tätä he kyllä ihan käyttävät ihan kulkuväylänä, ei siis ole rakennettu turisteja varten. Tapasimme siellä myös Suomessa syntyneen Ruotsissa nuoruudesta asti asuneen ja nyt dominivaimonsa kanssa täällä asuvan miehen. Hän puhui suomea murtaen mutta kyllä siitä selvän sai.
Kävimme pikku, mikähän nyt olis sopiva sana, vaikkapa eläintila, jossa oli lintuja, käärme,liskoja,rapuja ja tarantella (onneksi se oli päästetty kosioretkelle...)
Minäkin rohkaisin mieleni ja laitoin käärmeen kaulalleni. En nimittäin mitään inhoa niin paljon kuin käärmeitä ja muita niljakkaita liskoja !!! Mutta nyt sekin kamaluus on koettu. Antti ei oikein ollut milläskään, vaikka käärme vingurteli aika lailla joten niin paljon, että hoitaja nappasi käärmeen pääosasta kiinni. Tosin nämä eivät olleet myrkyllisiä, sanoivat. Lähtiessämme tietä pitkin, tuli lehmiä (samaa rotua kuin Intiassa) ja myös ratsastusretkeltä palasi hevosia ratsastajineen.
Hotellilla olimme siinä 18.00 jolloin olimme nälkäisiä ja painuimme kohta syömään ja sen jälkeen katsomaan taas sen illan esitystä. Kivasti ne vaihtuivat joka ilta, oli myös mahtavan hyvä taikurikin, joka osasi vetää hauskan show:n siinä samalla yleisöstä napaten avustajia, joita sitten vähän pistettiin kuusnolla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti