25.helmikuuta 2009 Jarabacoa

Matkanteko jatkui kohti Jarabacoan aluetta, joka sijaitsee kahden vuoriston Cordillera Centralin ja Cordillera Septentrionalin välissä. Se on pieni kaupunki jossa on yli 27 000 asukasta ja sijaitsee 528 metriä merenpinnan yläpuolella, joten ilmasto on raikas ja päivät lämpimiä mutta yöt viileitä.
Kasvillisuus on monipuolista ja täällä myös kasvatetaan mitä erilaisimpia kasveja ja vihanneksia.
Jokia löytyy useita. En ole ihan varma missä me kävimme, mutta epäilisin että se oli Rio Baiguate. Kävelimme sinne jeeppikyydin jälkeen jonkin matkaa, pitkin jyrkkää maastoa. Myöskään itse putous ei tässä kohdin ollut niin valtava kuin luulen Jimenoan olevan.(YouTubesta olen näitä katsastellut...)
Ennen kuin lähdimme avolava-autoilla putokselle, niin söimme Rancho Baiguatessa. Ruokana kanaa,riisiä, salaattia, kanaa ja hedelmää, ihan maittavaa mutta eihän sitä voinut hotellimme sapuskoihin verrata. Onneksi Antti söi jo mäkkärissä kun on niin ronkeli, ettei ihan mitä tahansa suuhunsa laittele. Kyllähän se vähän kanaa ja riisiä natusteli...
Paikkana Rancho Baiguate oli viihtyisä ja nähtävästi sieltä tehtiin mm. myös joenlaskuretkiä kumiveneellä, jonka mieluusti jätän väliin! Näistäkin löytyy filminpätkiä YouTubesta...
Anttikin se heti häipyi kahlailemaan muiden poikien kanssa veteen. Kivet olivat kyllä sen verran liukkaita, että katsoin parhaakseni pysytellä "kuivan" puolella. Ns. paikalliset lapset kyllä menivät veteen myös porskuttelemaankin!
Takasin autoille käveleminen oli sitten vähän hitaampaa, kun ylöspäin matkaa oli enempi kuin tullessa. Valitettavasti kuvissa ei oikein korkoerot erotu.
Matka jatkui Rancholta kahvitehtaaseen, jossa meille esiteltiin kahvinvalmistus pensaasta poroiksi. Mitä korkeammalla kasvi kasvaa sitä parempilaatuista kahvia siitä saadaan. Kahvipensaan marjassa on aina kaksi papua, jotka kuivataan maassa. Sitten pavut erotellaan ensin koneellisesti ja sitten vielä tarkemmani seulan läpi hihnaa pitkin, jossa huom: VAIN NAISET tarkastavat pavut. Miehiä ei sinne samaan päästetä, koska dominikaanien mielestä ei sitten enää työnteosta tule mitään, vaan homma menee ns. flirttailuksi... Pavut säkitetään ja laitetaan eri paahtimiin riipuen siitä, minkälaista kahvia halutaan. Paahdettaessa papu menettää painostaan 15-20 prosenttia ja muutamassa minuutissa se alkaa poksahdella niinkuin pop-corn.Tuoksu tuolla oli todella ihana!
Maistiaisiakin saimme ja voin sanoa, että faffaa ol!!! Parempaa kahvia oli hotellissamme, joka ei ihan onneksi ollut samanlaista. Sitten kun vielä sai kuumaa maitoa niin kahvi oli aivan juotavaa. En kyllä sitten maistanut oliko automaatin kahvi samaa kuin tarjoilijalta saatu? Hotellissa oli vielä mahdollisuus juoda pikakahvia, jos nyt ei normaalikahvi kelvannut.
Kaikesta huolimatta, ostin kotiin ja tuliaisiksi täältä luomukahvia. Kotona sitten laitoin Juhla Mokan sekaan niin ei tuntunut niin faffalta...
Ehkäpä me vaan ei osata juoda tuota tummapaahtoista kahvia, vaikkakin maamme on yhä maailman ykkösmaa kahvin kulutuksessa; 9,7 kiloa paahdettua kahvia per nokka vuodessa, elikkäs noin neljä kupillista päivässä!
Ennen kuin lähdimme kohti Puerto Plataa, tarjosi bussikuski meille tömpsyt ja tietysti se oli Brugalin rommia, johon alkoi jo pikkuhiljaa tottua!
Matkan varrella pysähdyimme ostoksille colmadoon, jossa myytiin tietty matkamuistoja, rommia, sikareita ja Mamajuanaa, josta taas saatiin maistiaiset. Mamajuana on paikallinen "lääke" joka auttaa mihin vain... tosin ihan hyvän makuistakin se on! Myytävänä oli myös pelkkä pullo, jossa on kasvien ja puiden osia, valmista juomaa pullossa tai vain pussissa olevia kasvien ja puiden osia. Näitä pusseja ostin taas tuliaisiksi ja tietysti myös itsellenikin. (Varmempi tapa kuljettaa matkalaukussa kuin valmiit Mamahuanapullot). Juoma tehdään näin:
30 % hunajaa
70 % rommia
vähän punaviiniä

Pullo jääkaappiin tai huoneenlämmössä noin viikko
ja sitten vain nauttimaan mutta tätä ei saa ottaa enempää
päivässä kuin pikku tujaukset.
Hunajaa ja rommia lisätään sitä mukaan kuin juoma hupenee.
Näin voi lisäillä monta vuotta.

Sitten matkaan taas. Vesikuurokin meidät yllätti mutta onneksi oltiin bussissa!
Pysähdyimme vielä tienvarressa olevalle mikähän se nyt voisi olla: bensa-asema tuli ensin mieleen mutta ei siellä kyllä bensaa myyty vaan hiukopalaa, karkkia ja tietty rommia ja muita viinaksia. Ostin kokeeksi vähän oiskos se niinkuin toffeeta jossa oli guavahilloa sisällä. Se oli saman väristä ja makuista kuin meidän vanhat "lehmäkarkit", tosin vaan ätläkämmän makuista.

Hotelliin saavuimme siis jo pimeän aikaan ja oltiin niin väsyneitä antoisesta reissusta, että jätimme ruokailun väliin ja nautimme huoneessa ah niin ihanaa ruispalaa päälle metukkaa ja juustoa! Sitten ei muuta kuin peitto korville ja untenmaille.

25. helmikuuta 2009 Santiago

Aamulla varhain kun sää oli mitä parhain lähdimme bussilla kohti Santiago de los Caballerosta.
Matkaa Puerto Platasta Santiagoon on 70 km, joka on maan toiseksi suurin kaupunki.
Asukkaita yli 700 000 esikaupunkeineen. Kaupungin on perustanut Bartolome´, Kolumbuksen vanhempi veli vuonna 1495. Se on rakennettu Yaqua del Norte- joen rannoille joka jakaa sen kahtia. Kaupunki tuhoutui vuonna 1562 maanjäristyksessä ja rakennettiin nykyiselle paikalle.
Ensimmäiseksi pydähdyimme toiseen Santiagon ylpeyden aiheeseen: Aurorasikaritehtaaseen. Tässä rakennuksessa käärivät tehtaan parhaimmat sikarintekijät joita on 12 kpl.
Toinen ylpeyden aihe on Bermúdezin rommitehdas, jossa ei nyt poikettu. Onhan Puerto Platassa oma: Brugalin rommipullottamo.
Näppärästi he sikareita käärivät ja viimeistelivät! Työn ohessa he kuuntelevat musiikkia ja mitäs muutakaan kuin merengueä ja katselevat välillä tv:tä. Aamun aloittaa heidän "pomonsa" joka lukee päivän lehden pöydän ääressä ja tietty sikari suussa... Esitellessään paikkaa hän myös kertoi, että täällä työntekijät voivat kommentoida kuulemaansa; toisin kuin Kuubassa...
Esittelyn jälkeen saimme tietysti tehdä ostoksia kaupassa ja näin jälkikäteen kyllä vähän harmittaa kun "nuukudessani" en ostanut hienoa sikarilaatikkoa, johon sikarit oli pakattu erivärisiin suojuksiin! Täytyypä tämä asia korjata ensi vuonna Kuubassa...
Tätä nykyä Dominikaaninen Tasavalta on mennyt Kuuban ohi sikarinvalmistuksessa. Mailla on myös keskinäinen kilpailu siitä, kumpi heistä on tässä parempi. Minusta oli yllättävää se, että alunperin sikarinvalmistus on lähtöisin Dominikaanisesta Tasavallasta eikä Kuubasta, josta sikarit maailmalla paremmin tunnetaan.
Bussi vei meidät kaupungin vilkkaimmalle ostoskadulle Calle del Solille ja odotti meitä sitten kadun toisessa päässä kirkon lähellä. Olikohan se kirkko nyt Catedral de Santiago Apostol joka rakennettiin vuosien 1868 ja 1895. Katedraalista löytyy diktaattori Ulises Heureuxin jäännökset.
Katu ei nyt kyllä ollut mitenkään mahtava, mutta vilkas se kyllä oli! Pikkukauppoja ja myös isompi tavaratalo, jossa sitten olikin kaikkea ruoasta huonekaluihin. Ostettavaa kyllä olisi ollut vaikka mitä mutta kun aikaa ei ollut hirveäst,i niin emme nyt ehtineet olla siellä niin kauaa kuin olisimme halunneet. Täältä kannattaa sitten ostaa tuliaisia, juomia ja tietty kosmetiikkaa: kynsilakkoja oli valtavat määrät (kaikki värit sekaisin hyllyssä jotka oli samanlaiset kun meillä kaupan tavarahyllyt) tulihan sitä ostettua kuusi gipaletta... Ruokaosastolla olisi ollut myös mielenkiintoista tutkia ja ostella vähän "makuja". Yläkerrassa oli mm. lasten vaatteita ja huonekaluja, jotka olivat vähän ristiriidassa siitä, miltä yleensä asumukset täällä maassa näyttävät...
Mutta ehkä se selvittää sen, että täällä Santiagossa asustelee maan aristokraattiset perheet. Yleensäkin dominikaanilaiset ovat ylpeitä sanoessaan, että ovat kotoisin tai asuvat Santiagossa. Ja kun on kiertänyt vähän paikkoja, niin ymmärtää hyvin, mikä ero on kaupungeissa ja etenkin maaseudulla. Kerrostaloja ei ole täällä hirveästi, koska he haluavat asua "omakotitalossa" sillä vuokralla asumista pidetään epävarmana ja myös se on kallistakin. Talot rakennetaan sitä mukaan kun on rahaa.
Matkamme jatkui katua eteenpäin ja pistäydyimme vaatekaupassa, jossa olisi ollut kivoja ohkasia farkkushortseja (Lee) mutta eipäs löytynyt kokoa... Ihmettelen vaan, että mistähän nämä ns "tavalliset" ja paksummat naiset ovat löytäneet vaattensa? Sillä on täällä myös pyöreitäkin naisia eikä vaan barbimallisia !
Kadulla myydään matkamuistoja ja tietty cd-levyjä, joista myös paikalliset ostavat levynsä. Ns "oikeita" levyjä on vähemmän myynnissä. Minäkään en niitä nähnyt kuin Puerto Platan Casa Nelson tavaratalossa. Jotenkas ostin nuorelta koulupojalta 3 kpl ja hintaa en kyllä enää muista, kuitenkin halpoja ovat!
Antin iloksi matkan varrella oli mäkkäri, johon tietysti oli mentävä.
Tuntui jotenkin hassulta kun ovessa oli myös aseentuontikieltotarra... ja sisällä vartija ase vyöllä!
Ruoka tilattiin ja maksettiin kassalla mutta annos tuotiin pöytään. Lasten ateria tietty otettiin, joka oli Hello Kitty-kuvioisessa pussissa. Liha oli hyvänmakuinen toisin kuin Phuketissa. Vaikkakin annokset ovat samoja joka maassa, niin makueroja kyllä löytyy. Tämän takia meistä on kiva aina maistaa eri maiden "mäkkäriä" ja vähän vertailla näitä.
Bussilla jatkoimme matkaa ja pysähdyimme San Luisin linnoituksen kohdalla, jossa mäen päällä on 67 metriä korkea Monumento a los Heroés de la Restauración paikallisesti "El Monumento".
Alkujaan Trujillo rakennutti tämän itselleen (Monumento a la Paz de Trujillo).
Tänäpäivänä se muistuttaa 1865 saavutetusta uudestaitsenäisyydestä. Muistomerin takan löytyypi teatteri.

24.helmikuuta 2009

Aamulla sain Antin lähtemään kanssani aamukävelylle klo 8.00 ja kuinkas ollakaan? Eipä ollut enää rannalla "varjojen" alla tilaa vaan täytyipä mennä puun varjoon. Aamupalalla taas herkuteltiin mm. tuoreilla hedelmillä, munakkailla, ruokabanaaneilla ja "joulupuurolla". Siinä sitä auringossa paistattelimme ja välillä virkistäydyttiin meressä. Ja eikun taas iltapäivällä syömään rantaravintolaan jossa oli tarjolla broileria,kalaa,hodareita, hampurilaisia, pizzaa, salaattia, taconaksuja erilaisten salsojen kera, paellaa, keittoa yms...
Sitten vaatteet päälle ja nokka kohti keskustaa rahanvaihtoon huomista Santiagon ja Jarabacoan retkeä varten.Pysähdyttiin aukiolle niin eikös taas tullut avulias mies meitä opastamaan. No nyt otettiin apu vastaan kun postista piti mennä ostamaan postimerkit noin 25 kpl kortteihin. Hyvinhän se meitä neuvoi. Käytiin myös jossakin hiukka tasokkaammassa vaatekaupassa, josta en kyllä löytänyt kun Antille T-paidan mutta olis siellä ollut paitoja, kenkiä, housuja myös urheiluversioita. Käytiinhän me vielä taas Nelson-tavaratalossakin. Pikkusumma maksettiin miehelle, en kylläkään muista kuin paljon mutta tyytyväinen ol. Takasin hotellille ei Guaguaa niin vain löytynytkään! Keskusaukiolta lähdettiin sitten tallailemaan sivukadulle.Beller-katu tuntui jo vilkkaamalta ja kävelimme sitä Avenida 27 de Febreron kulmaan. Vähän ajan odottelun jälkeen tulikin auto ja pääsimme kohti hotellia. Välillä aina alkoi tuntumaan, että meneeköhän tämä todella hotellille kun ajeltiin kujia vähän siellä sun täällä mutta kyllähän se auto lopulta meidät hotellialueen portille vei. Sitten kun vihdoin ja viimein pääsimme hotellille niin pulahdimme uima-altaaseen ja nautiskeltiin kylmät Banana Mamat, ah!